Internet Explorer, Chrome Browser, Firefox Browser, Safari Browser
Press Release26 March 2026Espoo
Siemens Osakeyhtiön ja JIS:n yhteistyö syvenee strategiseksi kumppanuudeksi
Yhteistyö syvenee varsinkin Kuopion alueella, jossa JIS
paikallisena toimijana vahvistaa Siemensin asiakkaille asiakaspalvelua,
projektikyvykkyyttä ja teknistä tukea. Lisäksi JIS toteuttaa projekteja
Siemensin teknologioilla koko Suomessa.
“Yhteistyön laajentaminen JIS:n
kanssa on osa kasvustrategiaamme Suomessa. Yhdistämällä Siemensin nykyaikaiset, globaalit kiinteistöteknologiat ja
JIS:n paikallisen osaamisen ja läsnäolon pystymme edistämään kiinteistöjen
teknologiahankkeita kustannustehokkaasti ja joustavasti sekä siten parantamaan
kiinteistön arvoa koko elinkaaren ajan”, sanoo myyntijohtaja
Ville Stenius Siemensin Smart
Infrastructure Buildings -liiketoimintayksiköstä.
Jatkuvasti kehittyvä
teknologia, kuten tekoälyn tulo osaksi kiinteistöjärjestelmiä, lisää
järjestelmien käyttöönoton vaativuutta. Siemensin ja JIS:n yhteistyön kautta
monimutkaiset järjestelmät saadaan toteutettua tehokkaasti myös kysynnän
kasvaessa.
Samalla yhä
autonomisemmiksi kehittyvät järjestelmät tuovat uusia mahdollisuuksia ja
huomattavia etuja kiinteistöjen tehokkaaseen hyödyntämiseen. Siemensin ja JIS:n
yhteisenä tavoitteena on vaikuttaa siihen, että teknologiat huomioidaan jo
kiinteistöijen suunnitteluvaiheessa ja oikeanlaisilla hankintamalleilla. Näin
voidaan varmistaa kiinteistön koko elinkaaren aikainen joustavuus sekä
yhteensopivuus myös tulevaisuuden teknologioiden kanssa.
Oikein suunnitellut
ratkaisut varmistavat merkittäviä hyötyjä kiinteistön omistajille koko
elinkaaren ajan: tuottavuuden kasvua, kustannussäästöjä sekä päästöjen
vähentämistä.
“Haluamme
rakentaa Suomeen ympäristön, jossa kiinteistöjen järjestelmät toimivat yhtenä
kokonaisuutena ja älykkyys on otettu suunnittelussa huomioon alusta asti.
Olemme jo pitkään taistelleet älyttömyyttä vastaan, ja Siemensin kanssa voimme
toteuttaa tätä missiotamme tehokkaasti. Yhdessä varmistamme, että
datakeskukset, toimitilat ja julkiset rakennukset toimivat älykkäästi ja
kehittyvät ajan mukana”, sanoo Lauri
Katajamäki, JIS:n myyntijohtaja.
Lisätietoja medialle:
Kirsi Rejman, viestintäjohtaja, Siemens Osakeyhtiö, +358 50 68 407, kirsi.rejman@siemens.com
Lauri Katajamäki, myyntijohtaja, JIS-Automation Oy, +358 440 551026, lauri.katajamaki@jis.fi
Kirsi Rejman, viestintäjohtaja, Siemens Osakeyhtiö, +358 50 68 407, kirsi.rejman@siemens.com
Lauri Katajamäki, myyntijohtaja, JIS-Automation Oy, +358 440 551026, lauri.katajamaki@jis.fi
Siemens Suomessa
Siemens on johtava
teknologiayritys, jonka ratkaisut teollisuuteen, infrastruktuuriin ja
liikenteeseen vaikuttavat jokapäiväiseen elämään. Yhdistämällä todellisen ja
digitaalisen ympäristön Siemens nopeuttaa asiakkaidensa digitaalista ja
kestävän kehityksen murrosta, mikä tekee tehtaista tehokkaampia, kaupungeista
asumiskelpoisempia ja liikenteestä kestävämpää. Suomessa toimivia
Siemens-yhtiöitä ovat Siemens Osakeyhtiö, Siemens Healthcare Oy, Siemens Energy
Oy, Siemens Mobility Oy, Siemens Industry Software Oy sekä Siemens Financial
Services, sivuliike Suomessa. Siemens Osakeyhtiöllä on aluetoimistot Virossa,
Latviassa ja Liettuassa sekä tytäryhtiö VIBECO Oy Suomessa. Siemens Osakeyhtiön
liikevaihto Suomessa ja Baltiassa on noin 191 miljoonaa euroa ja se työllistää
noin 430 henkilöä. Maailmanlaajuisesti tilikaudella 2025 Siemens-konsernin
liikevaihto oli 79 miljardia euroa ja tulos 10,4 miljardia euroa. Yhtiö
työllistää maailmanlaajuisesti noin 318 000 henkilöä. Lisätietoa: siemens.fi
JIS-Automation Oy
JIS on kiinteistöautomaation
kovatasoinen toteuttaja, joka vie projektit maaliin tehokkaasti ja
laadukkaasti, ilman turhaa byrokratiaa. Suunnittelemme ja toteutamme vaativat
automaatio- ja digitalisaatioratkaisut kokonaisvastuullisesti.
”Meidän perään
ei tarvitse soitella” – Olemme hankkeissa aina askeleen edellä. Pidämme
asiakkaan ajan tasalla, viemme asiat maaliin sovitusti ja hoidamme
kokonaisuuden ilman, että asiakkaan tarvitsee kysellä perään.
JIS-Automation
Oy työllistää 280 automaatioalan ammattilaista eri puolilla Suomea. Toimimme
yhdeksällä paikkakunnalla ja yhdistämme vahvan paikallisen läsnäolon
valtakunnalliseen toteutuskykyyn. Tilikaudella 2025 liikevaihtomme oli 36
miljoonaa euroa. Lisätietoa: jis.fi
Siemens Suomessa
Siemens on johtava teknologiayritys, jonka ratkaisut teollisuuteen, infrastruktuuriin ja liikenteeseen vaikuttavat jokapäiväiseen elämään. Yhdistämällä todellisen ja digitaalisen ympäristön Siemens nopeuttaa asiakkaidensa digitaalista ja kestävän kehityksen murrosta, mikä tekee tehtaista tehokkaampia, kaupungeista asumiskelpoisempia ja liikenteestä kestävämpää. Suomessa toimivia Siemens-yhtiöitä ovat Siemens Osakeyhtiö, Siemens Healthcare Oy, Siemens Energy Oy, Siemens Mobility Oy, Siemens Industry Software Oy sekä Siemens Financial Services, sivuliike Suomessa. Siemens Osakeyhtiöllä on aluetoimistot Virossa, Latviassa ja Liettuassa sekä tytäryhtiö VIBECO Oy Suomessa. Siemens Osakeyhtiön liikevaihto Suomessa ja Baltiassa on noin 191 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 430 henkilöä. Maailmanlaajuisesti tilikaudella 2025 Siemens-konsernin liikevaihto oli 79 miljardia euroa ja tulos 10,4 miljardia euroa. Yhtiö työllistää maailmanlaajuisesti noin 318 000 henkilöä. Lisätietoa: Lisätietoa: siemens.fi