Internet Explorer, Chrome Browser, Firefox Browser, Safari Browser
Press Release05 helmikuu 2014Siemens AGHelsinki
Suomen ensimmäinen sähkövarasto Helsinkiin
Akkuvaraston asentaminen on osa Tekesin EVE-ohjelmaa. Ohjelman kautta pyritään edistämään sähköautoilua. Tähän liittyvät vahvasti myös sähkövarastot, koska sähköautot voivat tulevaisuudessa toimia osittain samoin kuin sähkövarastot.
- Meille on tulossa käyttöön sähköautoja ja haluamme käyttää niitä aktiivisesti. Akusto toimii puskurina autojen ja Helsingin energian verkon välissä, Helsingin ympäristökeskuksen ympäristötarkastaja Jari Viinanen kertoo.

Helsingin ympäristötalon pihalla on kolme sähköautojen latauspistettä. Sähkövarasto tasoittaakin osaltaan autojen lataamista. Täydellä akkuvarastolla on mahdollista ladata kahdesta kolmeen sähköautoa täyteen tunnissa. Sen jälkeen akkuvarasto on puolestaan ladattava uudelleen.
Aurinkoisina päivinä Helsingin ympäristötalo saa suuren osan käyttämästään sähköstä aurinkopaneeleista ja ajoittain syntyy ylimääräistä sähköä. Aurinkoenergiaa on jatkossa mahdollista varastoida akkuihin. Siemensin ratkaisun energiamäärä on täyteen ladattuna 45 kWh ja sitä on mahdollista laajentaa. Energiamäärä vastaa arvioilta yhden sähkölämmitteisen omakotitalon keskimääräistä päiväkulutusta.

- Sähkövarastot soveltuvat erityisen hyvin hajautettuun energiantuotantoon, koska tuotannossa on hyvä olla mahdollisuus varastoida sähköä. Uusille ympäristöystävällisille asuinalueille sähkövarastot soveltuvat erityisen hyvin osana hajautettua energiantuotannon järjestelmää. Viikin akkuvarasto on ensimmäinen laatuaan Suomessa, mutta olen varma että ne tulevat lisääntymään tulevaisuudessa, Mäntynen kertoo.
Suomessa ja maailmalla on tutkittu muutaman vuoden ajan akkuvarastoja sähkön kysyntäjouston mahdollistajina. Varastoja voitaisiin käyttää esimerkiksi tuuli- ja aurinko-energian tuotantovaihteluiden tasoittamiseen, älylataukseen, kulutushuippujen tasaamiseen ja varmistamaan sähkönjakelun luotettavuutta.

- Sähkövarastojen avulla kiinteistöt voivat myös käydä tulevaisuudessa kauppaa. Niihin on mahdollista ostaa sähköä niinä vuorokauden aikoina, kun sähkö on halpaa. Tätä sähköä voi sitten myydä takaisin, kun sähkö on puolestaan kallista. Myös tätä pääsemme pilotoimaan Helsingin ympäristötalossa, Ympäristökeskuksen Viinanen sanoo.
Viikin tulevaa sähkövarastoa esitellään torstaina 6.2. kello 14.30 Jyväskylän SähköTeleValoAV 14 –messuilla Siemensin osastolla C-114.
Viikin tulevaa sähkövarastoa esitellään torstaina 6.2. kello 14.30 Jyväskylän SähköTeleValoAV 14 –messuilla Siemensin osastolla C-114.
Siemens Suomessa
Siemens toimittaa ratkaisuja, palveluita ja tuotteita kestävään energiantuotantoon, älykkääseen sähköverkkoon, tehokkaaseen liikenteeseen sekä kilpailukykyiseen teollisuuteen. Yhtiön tulevaisuuden menestys perustuu sähköistykseen, automaatioon ja digitalisaatioon. Suomessa toimivia Siemens-yhtiöitä ovat Siemens Osakeyhtiö, Siemens Healthcare Oy, Siemens Gamesa Renewable Energy Oy, Siemens Mobility Oy, Mentor Graphics Finland Oy, Sarokal Test Systems Oy ja Siemens Financial Services, sivuliike Suomessa. Siemens Osakeyhtiöllä on kiinteistöjen digitaalisia palveluja tarjoava VIBECO-tytäryhtiö Suomessa sekä aluekonttorit Virossa, Latviassa sekä Liettuassa. Siemensin Osakeyhtiön liikevaihto Suomessa ja Baltiassa on noin 215 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä noin 535. Siemens AG:n liikevaihto on 80 miljardia euroa ja henkilöstön määrä noin 350 000. Siemens toimii 200 maassa.