Internet Explorer, Chrome Browser, Firefox Browser, Safari Browser
Lehdistötiedote31 maaliskuu 2020Siemens MobilityEspoo
Siemensillä oli osaaminen ja resurssit automaattimetron toteuttamiseksi
- Mielestämme oikeudenkäynnissä annettiin vahva näyttö Siemensin kantaa
tukevalle näkemykselle, että sopimuksen purkamiselle ei ollut perustetta.
Todistajalausunnoista kävi selvästi ilmi, että HKL:n ymmärrys sopimuksen
sisällöstä oli väärä ja että HKL yritti sisällyttää projektiin Siemensin
toimituslaajuuteen kuulumattomia asioita. Lisäksi irtisanomisvaiheessa vuonna
2015 isoimmat haasteet oli jo ratkaistu. Perehdymme ratkaisuun
perusteellisesti, mutta todennäköisesti asian käsittely tältäkin osin jatkuu.
Uskomme edelleen vahvasti, että näkemyksemme on oikea, sanoo Siemens Mobility
Oy:n toimitusjohtaja Juha Lehtonen.
Historiallisesti poikkeuksellisen laajan ja teknisesti vaativan
siviilioikeudenkäynnin suullinen käsittely Helsingin automaattometrosopimuksen
purkamisesta alkoi lokakuussa 2018 ja päättyi kesäkuussa 2019.
Käräjäoikeudessa kuullut asiantuntijat todistivat, että HKL:n purkaessa
sopimukset, projektin isoimmat ongelmat oli jo ratkaistu ja työt olivat hyvässä
vauhdissa: vanhojen metrojunien automaation sarjatuotanto oli käynnissä ja
onnistuneita koeajoja oli tehty koko automatisoidulla linjalla Vuosaaresta
Ruoholahteen. Lisäksi Siemens oli jo toimittanut sekä testannut
perusteellisesti metrolinjan ja varikon uudet elektroniset asetinlaitteet ja
liikenteenohjausjärjestelmän. Lisäksi purettuaan sopimuksen vuonna 2015 HKL
jatkoi Siemensin vuonna 2012 asentaman järjestelmän käyttöä vuoteen 2019 asti,
jolloin se korvattiin toisella järjestelmällä.
Korvauksista ei annettu päätöstä, vaan niitä koskevat vaatimukset
käsitellään oikeudenkäynnin toisessa vaiheessa. Toisen vaiheen aikataulu ei
vielä ole tiedossa.
Siemens Suomessa
Siemens toimittaa ratkaisuja, palveluita ja tuotteita kestävään energiantuotantoon, älykkääseen sähköverkkoon, tehokkaaseen liikenteeseen sekä kilpailukykyiseen teollisuuteen. Yhtiön tulevaisuuden menestys perustuu sähköistykseen, automaatioon ja digitalisaatioon. Suomessa toimivia Siemens-yhtiöitä ovat Siemens Osakeyhtiö, Siemens Healthcare Oy, Siemens Gamesa Renewable Energy Oy, Siemens Mobility Oy, Mentor Graphics Finland Oy, Sarokal Test Systems Oy ja Siemens Financial Services, sivuliike Suomessa. Siemens Osakeyhtiöllä on kiinteistöjen digitaalisia palveluja tarjoava VIBECO-tytäryhtiö Suomessa sekä aluekonttorit Virossa, Latviassa sekä Liettuassa. Siemensin Osakeyhtiön liikevaihto Suomessa ja Baltiassa on noin 215 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä noin 535. Siemens AG:n liikevaihto on 80 miljardia euroa ja henkilöstön määrä noin 350 000. Siemens toimii 200 maassa.