Internet Explorer, Chrome Browser, Firefox Browser, Safari Browser
Press Release02 helmikuu 2015Siemens AGHelsinki
Siemens ja Volvo yhteistyöhön sähköbussijärjestelmissä
- Uskomme vahvasti, että Sähköinen bussiliikenne yleistyy nopeasti Suomessa. Olemme olleet mukana kehittämässä sitä esimerkiksi Tekesin sähköisen liikenteen hankkeissa. Teemme myös tiivistä yhteistyötä sähköisen bussiliikenteen edistämiseksi useiden eri tahojen, kuten kaupunkien, korivalmistajien ja operaattoreiden kanssa, Siemensin sähköbussien latausratkaisuiden myynnistä vastaava Veikka Pirhonen kertoo.
Toimiva järjestelmä Saksassa
Volvo Buses ja Siemens ovat toimittaneet Hampuriin sähköbussijärjestelmän. Siihen kuuluu kolme Volvon hybridibussia ja neljä latausasemaa. Tänä vuonna sähköbussit alkavat liikennöidä Tukholmassa ja Göteborgissa. Volvo ja Siemens toimittavat kaupunkeihin sähköbussien latausjärjestelmän, sähköbusseja ja hybrideitä.
Siemensin toimittamat latausjärjestelmät sisältävät esimerkiksi latausaseman, lisätarvikkeet, kaapeloinnin, rakennustyöt, asennuksen, käyttöönoton ja huollon.
Siemensin toimittamat latausjärjestelmät sisältävät esimerkiksi latausaseman, lisätarvikkeet, kaapeloinnin, rakennustyöt, asennuksen, käyttöönoton ja huollon.
- Sähköbussiratkaisuista on maailmalla erittäin hyviä kokemuksia viimeisen muutaman vuoden ajalta. Esimerkiksi Göteborgissa ladattavilla hybridibusseilla on onnistuttu vähentämään polttoainekulutusta ja hiilidioksidipäästöjä jopa 75 prosenttia, Pirhonen kertoo.
Englanninkielinen tiedote
Siemens Suomessa
Siemens toimittaa ratkaisuja, palveluita ja tuotteita kestävään energiantuotantoon, älykkääseen sähköverkkoon, tehokkaaseen liikenteeseen sekä kilpailukykyiseen teollisuuteen. Yhtiön tulevaisuuden menestys perustuu sähköistykseen, automaatioon ja digitalisaatioon. Suomessa toimivia Siemens-yhtiöitä ovat Siemens Osakeyhtiö, Siemens Healthcare Oy, Siemens Gamesa Renewable Energy Oy, Siemens Mobility Oy, Mentor Graphics Finland Oy, Sarokal Test Systems Oy ja Siemens Financial Services, sivuliike Suomessa. Siemens Osakeyhtiöllä on kiinteistöjen digitaalisia palveluja tarjoava VIBECO-tytäryhtiö Suomessa sekä aluekonttorit Virossa, Latviassa sekä Liettuassa. Siemensin Osakeyhtiön liikevaihto Suomessa ja Baltiassa on noin 215 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä noin 535. Siemens AG:n liikevaihto on 80 miljardia euroa ja henkilöstön määrä noin 350 000. Siemens toimii 200 maassa.