Internet Explorer, Chrome Browser, Firefox Browser, Safari Browser
Press Release15 syyskuu 2015Siemens AGHelsinki
Siemens hakee kasvua uudesta liiketoiminnasta
Lisäksi Siemens tarjoaa huoltoa sekä etävalvonta- ja valvomopalvelua pilvipalveluna. Näitä on saatavilla kaikkiin Siemensin talotekniikkaratkaisuihin.
- Meillä on todistetusti esimerkiksi tietoturvaosaaminen erinomaisella tasolla, jonka myös asiakkaamme ovat todenneet, Schnur kertoo.
- Meillä on todistetusti esimerkiksi tietoturvaosaaminen erinomaisella tasolla, jonka myös asiakkaamme ovat todenneet, Schnur kertoo.
Kulunvalvontajärjestelmä kertoo kuka liikkuu missäkin. Sen avulla on mahdollista rajata ihmisten kulkuoikeuksia kiinteistössä halutusti. Kameravalvontajärjestelmään on mahdollista luoda erilaisia toimintoja, joissa esimerkiksi tehdään hälytys, jos ihminen tulee valvottavalle alueelle. Kauppakeskuksissa voidaan myös seurata ihmisvirtoja ja säätää tämän avulla rakennusautomaatiota. Murtohälytysjärjestelmällä voidaan valvoa yksittäistä tilaa tai koko kiinteistökokonaisuutta.
Siemens on maailmanlaajuisesti tunnettu sähköisten turvajärjestelmien toimittaja. Suomessa aikaisemmin tehtyjen erikoisprojektien lisäksi Siemens on toteuttanut vastaavia järjestelmiä yli 80 maassa. Järjestelmiä on käytössä pienistä liikekiinteistöistä suuriin kampusalueisiin. Esimerkkinä osaamisesta suurimmissa kulunvalvontajärjestelmissä on käyttäjien määrä ollut yli 150 000 ja valvottavien ovien lukumäärä ylittää 3 000.

Siemens on Suomen johtavia talotekniikkaratkaisujen toimittajia. Yhtiön paloturva- ja rakennusautomaatioratkaisuja on käytössä erittäin suuressa osassa Suomen liikekiinteistöjä. Järjestelmätoimitusten lisäksi Siemens tarjoaa asiakkailleen kattavat elinkaaripalvelut, jotka varmistavat järjestelmien luotettavan ja taloudellisen toiminnan kiinteistöjen koko elinkaaren ajan.
Siemens Suomessa
Siemens toimittaa ratkaisuja, palveluita ja tuotteita kestävään energiantuotantoon, älykkääseen sähköverkkoon, tehokkaaseen liikenteeseen sekä kilpailukykyiseen teollisuuteen. Yhtiön tulevaisuuden menestys perustuu sähköistykseen, automaatioon ja digitalisaatioon. Suomessa toimivia Siemens-yhtiöitä ovat Siemens Osakeyhtiö, Siemens Healthcare Oy, Siemens Gamesa Renewable Energy Oy, Siemens Mobility Oy, Mentor Graphics Finland Oy, Sarokal Test Systems Oy ja Siemens Financial Services, sivuliike Suomessa. Siemens Osakeyhtiöllä on kiinteistöjen digitaalisia palveluja tarjoava VIBECO-tytäryhtiö Suomessa sekä aluekonttorit Virossa, Latviassa sekä Liettuassa. Siemensin Osakeyhtiön liikevaihto Suomessa ja Baltiassa on noin 215 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä noin 535. Siemens AG:n liikevaihto on 80 miljardia euroa ja henkilöstön määrä noin 350 000. Siemens toimii 200 maassa.