It looks like you are using a browser that is not fully supported. Please note that there might be constraints on site display and
usability.
For the best experience we suggest that you download the newest version of a supported browser:
Tampere on edelläkävijä digitalisaatiopalveluiden hyödyntämisessä. Kaupunki ottaa vahvan roolin tukeakseen käynnistynyttä kolmivuotista Mobility as a Service (MaaS)-ekosysteemihanketta, joka toteutetaan yhteistyössä Siemensin ja Tuomi Logistiikan kanssa. Ensimmäisen kerran julkisesti tuetut kyydit ovat mukana MaaS-hankkeessa.
Liikkumisen palveluistumisella pyritään liikenteen kehittämiseen liikkujalle mahdollisimman saumattomaksi ja helpoksi kokonaisuudeksi. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että matkustaja voi hankkia tarvitsemansa matkan ovelta ovelle yhdellä maksulla ja lipulla, vaikka hän käyttäisi monia eri kulkuneuvoja.
- Ministeriön tehtävänä on vahvistaa sellaisen ympäristön syntyminen Suomeen, jossa turvallisten, toimivien ja kannattavien liikenteen palveluiden kehittäminen ja markkinoille tuominen on mahdollista ja houkuttelevaa. Uusi Liikennepalvelu-laki tukee tätä hanketta, sanoo Markkinayksikön johtaja Laura Eiro Liikenne- ja Viestintäministeriöstä.

- Tampereella alkava pilottihanke on hieno esimerkki siitä, miten konsernin sisällä eri yksiköitä yhdistetään rohkealla tavalla, saadaan aikaan uudenlaisia innovaatioita ja näin mahdollistetaan koko MaaS-paradigman kehittyminen ja markkinapaikan syntyminen, kertoo kehitysjohtaja Kari Kankaala Tampereen kaupungilta.
Erityistä Tampereella ovat julkisesti tuetut henkilökuljetukset, joita Tampereen kaupungin tytäryhtiö Tuomi Logistiikka järjestää muun muassa liikuntarajotteisille henkilöille. Hankkeessa selvitetään Tuomi Logistiikan järjestämien kyytien vapaana olevan kapasiteetin hyödyntäminen ja avaaminen muihin käyttötarkoituksiin kustannustehokkaasti.
- Siemensin tarjoamalle alustalle yhdistetään liikennepalveluntarjoajia, kuten Tuomi Logistiikka, ja avataan liikennepalvelutuottajan tarjooma MaaS-operaattorille, joka taas myy matkaketjuja kuluttajille. Tuomi Logistiikka avaa kyytejä alustalle edelläkävijänä ja näin he voivat samalla tehostaa toimintaansa, kuvailee liiketoiminnan kehityspäällikkö Veikka Pirhonen Siemens Osakeyhtiöstä.
MaaS-operaattori saa edullista kapasiteettia tarjolle osaksi muuta matkaketjua, kun taksiosuuden kustannus tulee merkittävästi normaalia markkinahintaa alemmaksi.
- Palvelu tarjoaa asiakkaalle mahdollisuuden hyödyntää ennalta suunniteltuja reittejä, mitkä osuvat sujuvasti matkasuunnitelmiin, lisää Tuomi Logistiikan henkilöliikennejohtaja Erkki Harju.
Julkinen valta käyttää vuosittain yli miljardi euroa julkisesti tuettuihin kuljetuksiin. Ratkaisun myötä on mahdollista saavuttaa merkittäviä säästöjä. Siemensin alustalla voidaan avoimesti välittää kaupungin järjestämien kyytien kapasiteettia ja samalla mahdollistaa MaaS-operaattorien toiminnan laajennus. Nyt toteutettava pilottihanke on maailman ensimmäinen laatuaan, jossa julkisesti tuetut kyydit yhdistetään MaaS-konseptiin.
- Tämä ratkaisu on hyvä esimerkki siitä, miten digitalisaatiolla tuotetaan arvoa yhteiskunnalle. Ratkaisulla on myös kysyntää globaalisti, mikä avaa kotimaisille toimijoille uusia liiketoimintamahdollisuuksia, lisää Mobility-divisioonan johtaja Juha Lehtonen Siemens Osakeyhtiöstä
Siemens Suomessa
Siemens toimittaa ratkaisuja, palveluita ja tuotteita kestävään energiantuotantoon, älykkääseen sähköverkkoon, tehokkaaseen liikenteeseen sekä kilpailukykyiseen teollisuuteen. Yhtiön tulevaisuuden menestys perustuu sähköistykseen, automaatioon ja digitalisaatioon. Suomessa toimivia Siemens-yhtiöitä ovat Siemens Osakeyhtiö, Siemens Healthcare Oy, Siemens Gamesa Renewable Energy Oy, Siemens Mobility Oy, Mentor Graphics Finland Oy, Sarokal Test Systems Oy ja Siemens Financial Services, sivuliike Suomessa. Siemens Osakeyhtiöllä on kiinteistöjen digitaalisia palveluja tarjoava VIBECO-tytäryhtiö Suomessa sekä aluekonttorit Virossa, Latviassa sekä Liettuassa. Siemensin Osakeyhtiön liikevaihto Suomessa ja Baltiassa on noin 215 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä noin 535. Siemens AG:n liikevaihto on 80 miljardia euroa ja henkilöstön määrä noin 350 000. Siemens toimii 200 maassa.