Internet Explorer, Chrome Browser, Firefox Browser, Safari Browser
Press Release02 syyskuu 2013Siemens AGHelsinki
Harald Schnur nimitetty divisioonan johtajaksi Talotekniikka-divisioonaan
Saksassa kaupallisen yliopistotutkinnon suorittanut Harald Schnur tuli Siemens Osakeyhtiöön vuonna 1997 talousosastolle. Hän on toiminut erilaisissa kaupallisissa tehtävissä liiketoimintayksiköissä sekä hallintojohtajana Siemens Osakeyhtiön silloisessa latvialaisessa tytäryhtiössä kolme vuotta. Koko yhtiön hallintojohtajana hän on toiminut vuodesta 2007.
- Talotekniikkaratkaisujemme avulla voidaan varmistaa asiakkaidemme kiinteistöjen energiatehokkuus, mukavuus sekä turvallisuus. Uskon, että kiinteistönomistajat ovat erittäin halukkaita saavuttamaan säästöjä energiatehokkuuden kautta. Odotan mielenkiinnolla uusia haasteita tällä kasvualalla, divisioonan johtaja Harald Schnur sanoo.
Harald Schnur on syntynyt Romaniassa ja kasvanut Saksassa. Suomeen hän muutti 1997 tavattuaan tulevan vaimonsa ja opetteli suomen kielen. Hän on naimisissa ja hänellä on neljä lasta. Schnur tunnetaan urheilumiehenä, joka on osallistunut kaksi kertaa täysmatkan teräsmieskilpailuun. Schnurin haaveena on jonakin päivänä alittaa Havaijin teräsmieskilpailuun vaadittu raja.
Talotekniikka-divisioonan nykyinen johtaja Mauri Silfverbeg jää eläkkeelle syyskuun lopussa.
Siemens Suomessa
Siemens toimittaa ratkaisuja, palveluita ja tuotteita kestävään energiantuotantoon, älykkääseen sähköverkkoon, tehokkaaseen liikenteeseen sekä kilpailukykyiseen teollisuuteen. Yhtiön tulevaisuuden menestys perustuu sähköistykseen, automaatioon ja digitalisaatioon. Suomessa toimivia Siemens-yhtiöitä ovat Siemens Osakeyhtiö, Siemens Healthcare Oy, Siemens Gamesa Renewable Energy Oy, Siemens Mobility Oy, Mentor Graphics Finland Oy, Sarokal Test Systems Oy ja Siemens Financial Services, sivuliike Suomessa. Siemens Osakeyhtiöllä on kiinteistöjen digitaalisia palveluja tarjoava VIBECO-tytäryhtiö Suomessa sekä aluekonttorit Virossa, Latviassa sekä Liettuassa. Siemensin Osakeyhtiön liikevaihto Suomessa ja Baltiassa on noin 215 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä noin 535. Siemens AG:n liikevaihto on 80 miljardia euroa ja henkilöstön määrä noin 350 000. Siemens toimii 200 maassa.